Olen Johanna Matruka, taiteilija ja terapeutti.

Vuonna 2000 alkaneen taiteilijanurani aikana olen konseptoinut, ohjannut, käsikirjoittanut ja kuratoinut useita teoksia sekä esiintynyt monissa niistä. Jatkossa taiteellisessa työssäni tulen keskittymään pohjoiseen shamanismiin; sen maailmankuvaan, rituaaleihin sekä kokemuksiin liminaalista tilasta.

Olen Gestalt- eli  Hahmopsykoterapian harjoittaja ja hahmopsykoterapeuttisesti suuntautunut pari- ja seksuaaliterapeutti. Pian valmistun myös holistiseksi pari- ja seksuaalisuusvalmentajaksi.

Löysin terapeutin itsestäni keski-iän kriisien ja loppuunpalamisen myötä. Kokemukseni on, että laadukas terapia- tai valmennusprosessi voi laittaa ihmisessä todella suuria muutosvoimia liikkeelle. Minun elämässäni terapeuttinen tutkimusmatka minuuden alkulähteille ei ole aikaansaanut mitään kosmeettisia hyvinvointimuutoksia, vaan koko elämäni on muuttunut pohjia myöten paremmaksi. Prosessi ei aina ole ollut helppo ja huumorintajukin on välistä kovasti koetuksella. Silti, en vaihtaisi mihinkään.

En tiedä, olemmeko kaikki terapian tarpeessa – mutta väitän että aivan kaikki hyötyvät terapeuttisista työkaluista. Elämän kipukohtien, haasteiden tai muutostarpeiden kanssa ei tarvitse jäädä yksin tai sosiaalisen median neuvojien varaan, vaan ammattilaisen tukea tai opastusta kannattaa hakea. Elämme tihenevää aikaa, ja kaikki itsen kehittämisen parissa tehty työ hyödyttää myös koko kollektiivia. 

Valmennukset

Tulossa syyskuussa 2025